Sunnuntaina osallistuin Enjan kanssa Satakissan esittelynäyttelyyn. Päivä meni mukavasti , kissoista kiinostunutta yleisöä oli paljon. Häkkinaapureina meillä oli Hannele Arantolan Egyptin Mau-perhe , isä ja pennut. Oli mielenkiintoista tutustua minulle uuteen rotuun.
Minulla on tapana käydä Napin kanssa aamulenkillä kotijärvemme uimapaikalla.Tänään otin kameran mukaani ikuistaakseni syksyisen maiseman.
Pienestä koostaan huolimatta kiinanpalatsikoira on reipasta lenkkiseuraa , joka ei kaihda huonoakaan ilmaa. Turkki hylkii hyvin likaa ja on muutenkin yllättävän helppohoitoinen. Iltalenkin olen varannut Nallelle . Koirien kokoero on kuitenkin suuri joten useimmiten lenkkeillään erikseen.
Viikon kirpputorikierroksella löysin pienen kiinanpalatsikoirapatsaan , ja kotinhan sen ostin.
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
kissanpoikia laskemassa ja muuta mukavaa.
Kävimme Raision koiranäyttelymatkan yhteydessä laskemassa ja kuvaamassa Lumihelmen kissalan ihanat pennut , neljä potraa poikaa . Sain Pirkolta luvan esitellä pentuja myös omassa blogissani. Lisää tietoa pentueesta löytyy Lumihelmen kissalan omilta sivuilta.
Nappi sai Raision näyttelyssä erittäin hyvät arvostelut , mutta tällä kertaa nappulamme jäi kuitenkin ilman sertiä. Seuraava koitoksemme on Helsingin joulukuun näyttely.
Päivityksessä on mukana taas kuva uinuvista Enjasta ja Liekistä , ovat aina yhtä liikuttavan onnellisen näköisiä nukkuessaan yhdessä.
Olin pitkään pitkään etsinyt Napille omaa pientä postilaatikkoa. Taluttimen säilyttämistä varten. Sellainen löytyi SAVISIIVESTÄ , Tiina Rannan savipuodista. Porissa poiketessa kannattaa poiketa tuohon aarreaittaan.
.

tiistai 6. syyskuuta 2011
On aina mukavaa saada kuvia kasvateistaan ja olla mukana kissojen elämässä.Eemu on Sirun ja Niken ensimmäisestä pentueesta ja Piisku syntyi toiseen pahnueeseen , jossa oli peräti kuusi pentua.
Kisalimme Napin kanssa viime lauantaina Sastamalassa . Tällä kertaa Napin isä sai sertin ja valmistui CH:ksi. Nappi sai varasertin. Ensi sunnuntaina on näyttely Raisiossa.
Kissanäyttelyihin verrattuna koiranäyttelyt eivät ole yhtä pitkiä ja raskaita päiviä kuin kissanäyttelyt, vaan joka rodulla on tietty kellonaika jolloin täytyy olla paikalla ja arvostelun jälkeen saa lähteä kotiin ellei koira jää voittajakehään. Miinuspuolena on tietenkin se , että yleisöllä ei ole mahdollisuutta nähdä kaikkia koirarotuja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)